Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on myös tänä vuonna yksi Suomen seuratuimmista tapahtumista. Linnan juhlat eivät ole vain historiallinen ja arvokas juhla, vaan samalla näyttämö kotimaiselle muotoilulle ja tyylille. Koruilla on myös yhä tärkeämpi rooli osana juhlapukeutumista.
Tänäkin vuonna katse kääntyy siihen, mitä suomalaiset suunnittelijat ovat luoneet: rohkeita muotoja ja upeita yksityiskohtia, jotka kertovat tarinaa kantajastaan. Kokosimme artikkeliin inspiroivia esimerkkejä kotimaisesta korumuotoilusta, jota tullaan näkemään itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla. Mukana on myös Vuoden koru -kilpailun finalisteja ja voittajia usemmalta vuodelta.
Kulta- ja Hopeapaja KORUNDI | Katri Henttonen
Katri Henttosen upeat ja uniikit hopeakorvakorut nähdään Linnassa Aino-Kaisa Kaunistolla, kansanedustaja Ville Kauniston puolisolla. Korujen suunnittelu lähti liikkeelle Aino-Kaisan toiveista ja tämän vuoden
juhla-asuun tehdyn muutostyön kangasosasta, lopullinen muoto on lähtöisin minun ajatuksestani, Katri avaa suunnittelua. ”Korvakoruilla ei ole erityistä nimeä, mutta prosessissa kulki mukana Aino-Kaisan pukuun lisätystä kangasosasta käyttämä nimi, ’Huitula’.” Katri naurahtaa.
Inspiraatio korvakoruihin syntyi hopealevyn muotoilun haasteista, Katri halusi lähteä kokeilemaan miten kauniisti sen saisi taipumaan. Tämän vuoden korvakorujen muoto syntyi heti ensimmäisestä kokeilusta. ”Korun kantajalla oli melko selkeä ajatus minkä tyyliset korut hän haluaa, mutta minulla oli kuitenkin vapaus tehdä koruihin lopullinen omanlaiseni muotoilu.”, Katri kiittelee.
Katrin korut ovat olleet aiemminkin Linnan juhlissa samalla korujen kantajalla. Tämä on neljäs vuosi kun hän on saanut kunnian valmistaa Aino-Kaisalle juhlakorut. ”Jännityksellä sitä joka vuosi odotan ja tottakai sitä toivon, että korut saisivat kättelyjonossa huomiota. En kyllä voisi koruilleni upeampaa kantajaa toivoa kuin Aino-Kaisa Kaunisto.”, kertoo Katri juhlatunnelmistaan.


Arkimuoto | Mari Isopahkala
Mari Isopahkalan Arkimuoto Aina-korumalliston korut nähdään Linnassa arkkitehti Laura Mattilan (Mattila & Mertz) kantamana. Kauniit korut on valmistettu hopeasta ja settiin kuuluvat rannekoru, korvakorut ja sormus.
Aina-korujen suunnittelua on ohjannut vahvasti käytettävyys. ”Halusin suunnitella korut, joita on miellyttävät kantaa ja jotka mukautuvat eri ympäristöihin, tilanteisiin ja kantajien käyttöön.”, Mari avaa suunnittelua. Aina-korujen toimivuus on kaikenkattavaa. Korut ovat materiallisesti ja muotoilullisesti läpeensä suunniteltuja. Niissä ei ole pinnoitteita, jotka estäisivät korun huoltoa tai korjaamista. Aina-korut kantavat kauniilla tavalla arjen patinaa ja ovat siksi myös merkityksellisiä.
Aina-korut (Arkimuoto) ovat tietääkseni ensimmäistä kertaa Linnassa, Mari kertoo. Lapponia Korulle (nyk. Kalevala) Marin suunnittelemat Winter Pearl ja Suma -koruja on ollut lukuisia kertoja esillä Linnan juhlissa.
Mari jakaa tunnelmiaan juhlapäivästä; ”Olen ylpeä ja iloinen, että korut pääsevät Linnaan. Arkimuoto-korujen käyttö punaisella matolla ja tämän tyyppisissä arvotilaisuuksissa osoittaa upealla tavalla Aina-malliston monipuolisuutta. Korut mukautuvat kantajansa, asun ja tilanteen mukaan. Eivätkä varmasti tule olemaan tanssinkaan tiellä! Päinvastoin. Aina-korut mahdollistavat mukavan ja luotettavan juhlinnan. Kun korun kantajalla on hyvä olla, hän on itsessään kaunis. Ja se on tärkeintä.”




Mari Syrén Design | Mari Syrén
Linnan juhlissa on mukana myös Vuoden koru 2025 -voittajakorusarja, Kesäsade. Upea Mari Syrén Designin Kesäsade voitti yleisöäänestyksen ja korusarja palkittiin Jewellery Finland Gaalassa helmikuussa.
Hopeasta ja vuorikiteistä valmistettu korusarja nähdään Linnassa Johanna Penttilällä. Korut päätyivät Johannalle alunperin Jules & Berylin kautta ja hän päätyis valitsemaan Kesäsade-korvakorut ja sormuksen, kiviksi valikoituivat asuun sopivat vuorikiteet. Mari kertoo, että Johanna oli ollut mielissään siitä, että saa kantaa juhlissa tämän vuoden Vuoden koru -kilpailun voittajakoruja ja myös siitä, korujen tekijä on hänen entisestä kotikaupungistaan.
Marin koruja on nähty Linnassa myös aiempina vuosina. ”Tänä vuonna ei tullut kiire suunnitella mitään uutta, koska koru valittiin suoraan mallistosta. Valmistin korut kuitenkin alusta loppuun eli pelivaraa ei montaa päivää siltikään jäänyt.”, Mari kertoo.
Korut kruunaavat juhlapukeutumisen ja joka vuosi vähän harmittaa se, miten vähän suomalaista korudesignia nostetaan toimittajien taholta juhlassa esiin, Mari harmittelee. ”Olisi myös upeaa nähdä enemmän veistoksellisia ja rohkeita koruja vastaanotolla. Uskon että moni meistä koruntekijöistä myös vuokraisi tai lainaisi näyttäviä koruja mielellään!”


Ritva Kara | Ritva Kara
Ritva Kara sai kunnian lainata ja valmistaa uniikkokorut kollegalleen Maarit Marttilalle, Tredun tutkijalle ja lehtorille. Kaulakoru Solina on tehty vuonna 2020, mutta korvakorut tehtiin erityisesti Linnan juhliin. ”Tiesin, että Maarit kantaa Liikunnan kunniamitalia, jossa on siniset nauhat. Solinan valintaan vaikutti väri, selkeys, ettei vie liikaa tilaa kunniamitalilta, mutta erottuu ja tukee juhlapuvun kukka-aihetta.
Mitali ja koru eivät kilpaile tilastaan keskenään. Korvakorut luovat keveyttä, mutta täydentävät kokonaisuuden varastamatta liikaa huomiota. Korujen idea on soliseva vesi ja lehdet ja kukat ovat veden pinnalla tai liikkuvat veden virratessa. Ritva pitää transparenttien emalien värivoimasta. Emalin pintaa ei ole hiottu tasaiseksi, jotta se peilautuisi kuin liikkuva vesi.
Ritvan koruja on nähty myös aiemmin Linnassa. Vuonna 2022 Ritva pääsi suunnittelemaan Sirpa Paaterolle korusarjan ”Saareni”. Suunnitteluprosessi oli täysin erilainen, koska korusarja on tutkimusprosessin, intuition ja luovuuden tulos. ”Teen persoonakoruprojekti tutkimusta: miten ja millä menetelmillä, voi suunnitella ihmiselle ns. persoonakorun hänen elämästään. Olen tehnyt 3 vastaavaa tutkimusprosessia.”, kertoo Ritva.
Ritva kertoo tunnelmiaan tulevasta juhlasta: ”On hienoa saada itse suunnittelemat ja valmistamat korut Suomen hienoimpaan ja tärkeimpään juhlaan. Se on iloinen kunnia asia.”


Myös nämä upeat korut nähdään Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla:




















