Suomessa valmistetut korut
Henkilö­kohtainen palvelu

Vuoden koru

Vuoden koru -kilpailu nostaa esiin kotimaista korualan osaamista

ARTIKKELIT

Vuoden koru

Roihu, Heini Hänninen| Vuoden koru 2024 -finalisti

Heini Hännisen Roihu-korusarjan matka alkaa metsän keskeltä, kun kaarnapala kiinnitti hänen huomionsa. Hän halusi, että korussa luonto ei ole vain inspiraation lähde, vaan oikea osa korua. Kaarnanpalasta syntyi suoravalutekniikalla visuaalisesti vaikuttava koru.

LUE LISÄÄ
Rakastetuimpia

Korut ja musiikki

Korut ovat musiikkiesityksissä paljon enemmän kuin vain kauniita asusteita. Ne voivat olla osa artistin identiteettiä,

Käädyt

Kääty on yksi vanhimmista kaulaan puettavista korutyypeistä. Vaikka sana ‘kääty’ saattaa kuulostaa hieman vanhahtavalta, se

Vuoden koru

Vuoden koru -kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin upeaa suomalaista korumuotoilua ja alan osaamista sekä lisätä tietoisuutta alan tarjonnan monipuolisuudesta ja laajuudesta. Kilpailussa esiin pääsevät myös näyttävät, rohkeat ja erikoisemmat korut, jotka puhuttelevat taidokkaalla muotokielellään ja tekevät säväyksen tunnistettavalla, omanlaisella, muotoilullaan. Kilpailussa koruja katsotaan kultaseppäkulttuurin silmin ja kilpailu on keskittynyt arvokoruihin. Tärkeässä osassa kilpailua on korujen käytettävyys sekä yhdistäminen tyyliin ja pukeutumiseen. Kilpailu on voittoa tavoittelematon.