

Koruja, perkele! – Näin tehdään kotimaisten korujen vallankumous
SuomiAreenalla kotimaiset korut valtaavat lavan historian ensimmäisen kerran. Jules & Beryl nostaa puheeksi Suomen korualan ja -kulttuurin.


SuomiAreenalla kotimaiset korut valtaavat lavan historian ensimmäisen kerran. Jules & Beryl nostaa puheeksi Suomen korualan ja -kulttuurin.


Vuoden Korunkantaja -palkinto jaetaan vuosittain Suomen Kultaseppien Liiton toimesta henkilölle, joka omalla korunkäytöllään edistää suomalaista korukulttuuria, ja täten myös tukee kotimaista korualan yrittäjyyttä ja osaamista. Vuoden 2021 tunnustus myönnettiin korumuotoilua esiintuovan Vuoden koru -kilpailun perustajalle Johanna Lundánille.


















Suomalaisen korualan uuden tunnustuksen, Vuoden kultasepänliike -palkinnon, kolme ehdokasta on nyt valittu. Ehdokkaat edustavat kultasepänliikkeitä,


Lottien perintö saa uuden elämän Lotta Svärd Säätiön Lupaus-korusarjassa. Se kutsuu suomalaisia vaalimaan lotta-aatteen arvoja.


Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on myös tänä vuonna yksi Suomen seuratuimmista tapahtumista. Linnan juhlat eivät ole vain
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.