Jalokivet ovat luonnon ihmeitä, jotka kiehtovat ihmisiä paitsi kauneutensa myös ainutlaatuisten ominaisuuksiensa vuoksi. Niiden arvo ja käyttö koruissa perustuvat moniin fyysisiin, kemiallisiin ja optisiin piirteisiin. Tässä artikkelissa käsittelemme jalokivien tärkeimpiä ominaisuuksia ja niiden vaikutusta kivien käyttöön koruissa.
Kovuus ja kestävyys
Jalokivien kovuus määritellään Mohsin kovuusasteikolla, joka ulottuu yhdestä (pehmeimmät mineraalit, kuten talkki) kymmeneen (kovin mineraali, timantti). Kovuudella on merkitystä erityisesti korun kestävyyden kannalta. Esimerkiksi timantti (10) on erinomainen päivittäiseen käyttöön, kun taas pehmeämmät kivet, kuten opaalit (5–6) tai turkoosi (5–6), vaativat enemmän varovaisuutta.
Kestävyyteen vaikuttaa myös lohkeavuus eli se, miten kivi reagoi iskuihin. Esimerkiksi timantti on erittäin kova, mutta sen lohkeavuus tekee siitä haavoittuvaisemman koville iskuille. Sitä vastoin safiiri ja rubiini, joiden kovuus on 9, ovat sekä kovia että lohkeamattomampia, mikä tekee niistä erinomaisia valintoja sormuksiin ja rannekoruihin.
Väri ja valo
Jalokivien väri syntyy valon vuorovaikutuksesta kivessä olevien mineraalien ja epäpuhtauksien kanssa. Pääasiallinen värin lähde on kivessä olevat siirtymämetallit, jotka imevät ja heijastavat eri aallonpituuksia näkyvästä valosta. Esimerkiksi smaragdin intensiivinen vihreä sävy johtuu kromi- ja vanadiinipitoisuudesta, kun taas safiirin syvä sininen väri syntyy rauta- ja titaani-ionien vaikutuksesta.
Jalokivien värin syvyys ja kirkkaus riippuvat useista tekijöistä, kuten mineraalien pitoisuudesta, kiteen rakenteesta ja valon taittumisesta kiven sisällä. Esimerkiksi rubiinin hehkuva punainen johtuu kromi-ioneista, ja ametistin violetti väri syntyy rauta-ionien sekä luonnollisen säteilyn yhteisvaikutuksesta. Jalokivien värin arvioinnissa kiinnitetään huomiota sävyn puhtauteen, kylläisyyteen ja tasaisuuteen. Korkealaatuiset jalokivet omaavat syvän, tasaisen värin ilman häiritseviä sävyjä tai tummia alueita, mikä tekee niistä erityisen haluttuja korukivinä.
Joillakin jalokivillä on myös erityisiä optisia ominaisuuksia, jotka tekevät niistä ainutlaatuisia:
- Pleokroismi – Kiven väri muuttuu katselukulmasta riippuen. Esimerkiksi tansaniitti voi näyttää siniseltä, violetilta tai ruskealta eri kulmista tarkasteltuna.
- Asterismi – Kivessä näkyy tähdenmuotoinen hehku, joka syntyy valon heijastuessa hienojakoisista neulamaisista sulkeumista. Tämä ilmiö on erityisen tunnettu tähtisafiireissa ja -rubiineissa.
- Adularesenssi – Helmenhohtoinen, utuinen kiilto, joka liikkuu kivessä valon osuessa siihen eri kulmista. Kuukivi on tunnetuin esimerkki tästä ilmiöstä.
- Iridesenssi (eli värihehku) – Kiven pintaan syntyvä monivärinen ilmiö, joka johtuu useamman eri valoa heijastavan kerroksen yhteisvaikutuksesta. Kohdatessaan pinnan valkoinen valo hajoaa useaksi eri väriksi ja eri kerroksista heijastuvien valoaaltojen välillä tapahtuu interferenssiä, joka saa aikaan värisävyjen vaihteluun. Tämä näkyy erityisesti opaalissa, jonka värit voivat sisältää lähes koko spektrin sävyjä.
- Värinvaihto – Kiven väri muuttuu kun sitä katsotaan eri valonlähteissä. Esimerkiksi aleksandriitti näyttää päivänvalossa vihreältä, mutta hehkulampun alla se muuttuu punertavan violetiksi.
Kirkkaus ja läpinäkyvyys
Kirkkaus kuvaa, miten jalokivi taittaa, hajottaa ja heijastaa valoa. Tämä ominaisuus riippuu kivelle ominaisesta taittokertoimesta sekä kivessä mahdollisesti esiintyvistä sisäisistä sulkeumista ja pintakäsittelyistä. Timantti, jonka taittokerroin on 2,42, tunnetaan erityisen voimakkaasta valon hajonnasta ja kirkkaudesta.
Leikkaus on ratkaisevassa roolissa jalokiven kirkkauden kannalta. Hyvin hiottu kivi maksimoi valon sisäänpääsyn ja heijastuksen, mikä tekee kivestä erityisen säihkyvän. Esimerkiksi briljanttihionta timantissa on suunniteltu optimoimaan valon heijastus ja sisäinen hehku, kun taas smaragdi- tai askelhionta voi korostaa kiven syvyyttä ja läpinäkyvyyttä.
Läpinäkyvyys määrittelee, kuinka paljon valoa kivi päästää lävitseen. Jalokivet voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:
- Täysin läpinäkyvät jalokivet: Näitä ovat esimerkiksi timantti, akvamariini ja topaasi, jotka päästävät valon lävitseen lähes esteettä ja voivat näyttää täysin kirkkailta.
- Läpikuultavat jalokivet: Näissä kivissä valo kulkee osittain läpi, mutta ne voivat myös hajottaa sitä, jolloin kivessä näkyy utuisuutta tai hohtoa. Esimerkiksi opaali ja kuukivi kuuluvat tähän kategoriaan.
- Läpinäkymättömät jalokivet: Valo ei kulje näiden kivien läpi lainkaan. Esimerkkejä ovat lapis lazuli, malakiitti ja turkoosi, joita arvostetaan voimakkaiden väriensä ja pinnan kuviointinsa vuoksi.
Läpinäkyvyys vaikuttaa suoraan jalokiven visuaaliseen ilmeeseen ja käyttöön koruissa. Timantit ja muut kirkkaat kivet hiotaan yleensä maksimaalisen säihkeen saavuttamiseksi, kun taas läpikuultavat ja läpinäkymättömät kivet voivat hyötyä esimerkiksi kaiverruksista, kuperaattipinnasta tai muista erityisistä leikkaustekniikoista, jotka korostavat niiden ominaisuuksia.
Tiheys ja paino
Jalokivien tiheys eli ominaispaino (g/cm³) kertoo, kuinka raskas kivi on suhteessa sen tilavuuteen. Tämä ominaisuus on tärkeä sekä kivien tunnistuksessa että korusuunnittelussa. Esimerkiksi kaksi samankokoista jalokiveä voi tuntua kädessä hyvin eri painoisilta johtuen niiden erilaisesta tiheydestä.
Esimerkkejä jalokivien ominaispainoista:
- Safiiri ja rubiini – 4,00 g/cm³
- Timantti – 3,52 g/cm³
- Topaasi – 3,49–3,57 g/cm³
- Turmaliini – 3,02–3,26 g/cm³
- Smaragdi – 2,67–2,78 g/cm³
- Opaali – 1,98–2,25 g/cm³
Tiheys vaikuttaa myös jalokiven käyttöön koruissa. Tiheämmät jalokivet, kuten safiirit ja rubiinit, voivat tuntua raskaammilta käytössä verrattuna kevyempiin kiviin, kuten opaaliin tai smaragdiin. Tämä on erityisen merkittävää suurikokoisissa koruissa, kuten riipuksissa tai rannekoruissa, joissa paino voi vaikuttaa käyttömukavuuteen. Siksi esimerkiksi suurikokoisia korukiviä käytetään usein ohuemmiksi hiottuina tai ne istutetaan kevyempiin metallikehyksiin käyttömukavuuden takaamiseksi.
Jalokivien ominaispainoa hyödynnetään myös kivien tunnistuksessa. Esimerkiksi kaksi ulkonäöltään samankaltaista kiveä, kuten topaasi ja sitriini, voidaan erottaa toisistaan mittaamalla niiden tiheys. Korkeamman ominaispainonsa vuoksi topaasi tuntuu painavammalta kuin samankokoinen sitriini.
Lisäksi tiheyden vaikutus näkyy korukivien jäljitelmissä ja synteettisissä kivissä. Esimerkiksi lasinen jalokivijäljitelmä on usein huomattavasti kevyempi kuin luonnollinen jalokivi, minkä vuoksi asiantuntijat voivat arvioida kiven aitoutta jo pelkän painontunteen perusteella.
Koostumus ja alkuperä
Jalokivet koostuvat erilaisista mineraaleista, joilla on omat kemialliset kaavansa ja kiteiset rakenteensa. Kiven kemiallinen koostumus määrittää sen perusominaisuudet, kuten kovuuden, värin ja optiset piirteet. Monet jalokivet saavat värinsä epäpuhtauksista eli hivenaineista, jotka korvaavat osan mineraalin alkuperäisistä alkuaineista ja muuttavat sen valonläpäisykykyä.
Esimerkkejä jalokivien koostumuksesta:
- Timantti (C) – koostuu pelkästä hiilestä, joka on kiteytynyt erittäin lujaksi rakenteeksi korkeassa paineessa ja lämpötilassa.
- Rubiini ja safiiri (Al₂O₃) – rubiini saa punaisen sävynsä kromista, kun taas safiirit voivat olla sinisiä (rauta- ja titaani-ionien vaikutuksesta), vihreitä, keltaisia tai jopa värittömiä.
- Smaragdi (Be₃Al₂Si₆O₁₈) – saa vihreän värinsä kromista ja vanadiinista.
- Topaasi (Al₂SiO₄(F,OH)₂) – sisältää alumiinia, piitä ja fluoria. Topaasin väri voi vaihdella rauta-, kromi- tai mangaaniepäpuhtauksien vuoksi.
- Turmaliini (monimutkainen borosilikaatti) – sisältää monia eri alkuaineita, kuten rautaa, magnesiumia ja litiumia, jotka vaikuttavat sen värikirjoon.
Jalokiven maantieteellinen alkuperä voi vaikuttaa merkittävästi sen arvoon. Tietyt louhokset ja esiintymät ovat kuuluisia erityisen laadukkaista kivistä, ja näistä paikoista peräisin olevat jalokivet voivat olla huomattavasti arvokkaampia kuin muualta löydetyt vastineensa. Alkuperällä on merkitystä paitsi esteettisistä ja arvotuksellisista syistä myös vastuullisuuden ja eettisen hankinnan näkökulmasta. Nykyään monet ostajat kiinnittävät huomiota siihen, että jalokivet ovat peräisin eettisesti hyväksyttävistä lähteistä, joissa kaivostoiminta on vastuullista ja työntekijöiden oikeuksia kunnioitetaan. Tämä on johtanut sertifiointijärjestelmien ja jäljitettävyyden kehittymiseen jalokivikaupassa.
Jalokivien käsittely
Jalokiviä käsitellään usein niiden ulkonäön ja ominaisuuksien parantamiseksi, jotta ne saisivat syvemmän värin, paremman kirkkauden tai paremman kestävyyden. Nämä käsittelyt voivat vaikuttaa kiven arvoon ja hoito-ohjeisiin, joten on tärkeää, että kuluttajille ilmoitetaan niistä avoimesti. Listasimme alle yleisimpiä jalokivien käsittelytapoja:
- Lämmittäminen (heat treatment) – Parantaa värin intensiteettiä ja tasaisuutta. Käytetään erityisesti safiireille, rubiineille ja tansaniiteille.
- Öljyäminen (oiling) ja hartsin täyttö (resin or polymer filling) – Smaragdeja käsitellään täyttämällä niiden mikroskooppiset säröt öljyllä (esim. setripuuöljyllä) tai hartsilla, mikä parantaa läpinäkyvyyttä.
- Diffuusiokäsittely (diffusion treatment) – Kiveen lisätään korkean lämpötilan avulla muita alkuaineita (esim. titaania tai berylliumia), jotka muuttavat sen väriä. Käytetään safiireille ja rubiineille.
- Säteilytys (irradiation) ja väriä stabiloiva lämpökäsittely – Käytetään topaaseille, joiden sininen väri saadaan aikaan säteilyttämällä ja lämmittämällä kiveä.
- Pinnoittaminen (coating) – Ohut pinnoite lisätään kiven pinnalle antamaan sille erikoissävyjä. Käytetään turmaliineille, topaaseille ja joillekin timanteille.
Nämä käsittelyt ovat laajalti hyväksyttyjä käytäntöjä, mutta niistä ilmoittaminen on tärkeää, sillä ne voivat vaikuttaa kiven arvoon ja hoitotapoihin. Esimerkiksi öljytettyä smaragdia ei tulisi puhdistaa ultraäänellä, koska se voi poistaa lisätyn täyteaineen.
Hoito ja säilytys
Eri jalokivet vaativat erilaista huolenpitoa. Esimerkiksi timantit kestävät hyvin ultrasonista puhdistusta, mutta smaragdit ja opaalit voivat vaurioitua, jos niitä käsitellään väärin. Pehmeämmät jalokivet, kuten turkoosi ja lapis lazuli, voivat kulua herkästi, joten ne tulisi säilyttää erillään kovemmista kivistä, esimerkiksi timanteista, naarmujen estämiseksi. Katso lisää vinkkejä korujen puhdistamiseen oppaastamme!
